keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Sadesäässä mökillä


Vihdoin on kirsikkapuu paikallaan ja ajoitus aivan oikea! Sadekaan ei haitannut puutalkoita ja saimme puut halki, poikki ja pinoon. Ei huolta puiden loppumisesta kesken mökkikauden kuten muutamana vuonna on ollut mökkiremontin viedessä aikaa puutalkoilta. Pikkutonttukin pääsi kottikärrikyydillä hakemaan halkoja pinosta ja viihtyi ulkona taas yllättävän hienosti eikä pieni sadekaan menoa haitannut. Kyllä Tontusta saarelainen tehdään!

Puun juurella



Itse sain taas tehtyä omia hommia eteenpäin. Tärkeimmät kukkapenkit pääosin kitketty sekä kukkapusikoiden paikkoja vaihdetty järkevämmiksi. Piha on vaan niin järjettömän iso, että kaikkea, mitä haluasin en saa tehtyä. Viihtyisin kuokkimassa ja kyykkimässä vaikka koko kesän, mutta aika ei vaan riitä ja rajat on laitettava johonkin.

Priorisoin jälleen näin:
1. puut (jottei mies joudu yksin puusavottaa hoitamaan
2. hyötykasvit

Olen istuttanut tässä muutamien vuosien varrella marjapensaita, laajentanut mansikkamaata, hoitanut vanhaa omenapuuta ja jälleen saimme yhden puun lisää. Syksyllä käymme sienestämässä ja keräämässä marjoja. En malta odottaa, jotta voin Tontulle opettaa, mistä ruokamme saamme. Se vaan tuntuu niin hyvältä. Oman maan mansikat ovat muuten erinomaisia!



Taisin aikaisemmin kirjoittaa punkeista. Otan tähän jälleen yhden ystävämme lisää: kusiaiset (opin tässä samalla, että kusiaisten oikea nimitys on siloviholainen). Näitä löytyi nimittäin lisää MANSIKKAMAALTA! Näitä löytyy useita rykelmiä ainakin yhdellä puolella pihaa. Tekisi mieli laittaa tähän muutama valittu sana näistä kuusijalkaisista. Millä voimme häätää nämä pois? Myrkyt ovat poisluettu, sillä Tonttu sekä muut lapset tepastelevat näillä alueilla sekä maistelevat pihan erinäisiä antimia. Erästä palstaa luettuani jäivät vaihtoehdoiksi kiehuva vesi, suola ja tietyt mehutiivisteet. Mitä uskoa? Parempi selvittää tätä asiaa tarkemmin ennen kuin uhraan kukkapenkit ja pensaat.





Näillä mennään kesään. Menee muutama viikko kun taas päästään mökille Tontun kanssa. Syntymäpäivät vietetään tässä välissä, joten ei meiltä tekemistä puutu. Siispä kevätsiivouksen pariin kotona pienen "apurin" kanssa!

Aurinkoisia päiviä!










perjantai 8. toukokuuta 2015

Lahja tyttärelle


Raskausaikana päätin, että ostan mökille kirsikkapuun jos tulee tyttö, tai luumupuun, jos tulee poika.

Viime kesänä puita ei enää ollut myynnissä kun olimme aikeissa ostaa, mutta huomenna lähdemme puuostoksille ja viemme puun samantien istutettavaksi mökille! En malta odottaa! Toiveissa tietysti siintää runsaana vaaleanpunaisena pilvenä loistavat kukat ja tyttäremme poimimassa makeita kirsikoita. Yksi rakkaudenosoitus sekä oppia kasvunvoimasta, luonnonantimista sekä kärsivällisyydestä tyttärelle.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Auringolta suojaan osa 2.

Enempää lukematta kävin markettien sijaan ostamassa aurinkorasvan apteekista. Myrkkyjä on ties mitä olemassa ja niitä lueskellessa menisi ikä ja terveys. Sen sijaan luotan ammattilaisen sanaan ja se meni näin: alle 2-vuotiaille ei suositella aurinkorasvoja lainkaan, MUTTA parempi olla rasvaa kuin palaa auringossa.

Päädyttiin LA Roche-Posay merkkiseen rasvaan suojakeroimella 50. Rasva on tarkoitettu 6kk alkaen vauvoille ja pikkulapsille. Myyjän mukaan tästä on poistettu kaikki mahdolliset ylimääräiset myrkyt näin suomen kielellä sanottuna.





Mökillä ollaan paljon pihalla sekä veneilemässä. Katse pienellä myöskin niin usein kohti aurinkoa vielä, joten mm. nenänpää tullaan suojaamaan tällä rasvalla. Ei koko vartaloa joka päivä eli maalaisjärkeä käyttäen. Viimeisten vuosien opettamana myöskin koitetataan mahdollisimman hyvin suojata tyttö vaatetuksella jo pelkkien punkkien takia, joita tuntuu löytyvän nyt saaren lisäksi kaupungistakin jo! Pikapuolin on etsittävä kevyitä housuja, joissa typy ei paistu. Vinkkejä otetaan vastaan!

Aurinkoisia päiviä!

Ps. Jos vaikka tänään uusi yritys aikaisin nukkumaan-projektin kanssa 

maanantai 4. toukokuuta 2015

Väsyttää, ei väsytä, väsyttää

"Illan virkku, aamun torkku, se tapa talon hävittää"

Raskausaikana rupesin valvomaan, sillä tunnustelin kanssamatkustajan liikkeitä. Liikkeet tuntuivat illalla parhaiten. Pidin siitä ja samalla minulla saattoi olla kännykkä kädessä, jolla selasin ties mitä! Sama jatkui tytön ollessa pieni kun imetin pitkin yötä, iltaisin varsinkin pitkiä pätkiä. Näin se rytmi muuttui aamuvirkuksta illan virkuksi.

Nykyään tytön ollessa lähemmäs vuoden ikäinen alan iltaisin yhdeksän jälkeen väsyä. Silti hommia saattaa kuitenkin olla vielä tehtävänä tytön mennessä nukkumaan. Hoidan tytön iltapalatiskit koneeseen, pyyhin pöydät ja laitan meille syötävää. Väsyttää, mutta jokin minussa ei anna periksi. Nyt saan tehtyä nämä hommat pois alta. Jäämme katsomaan televisiota ja siihen jääkin koukkuun. Kello näyttää nopeasti 24. Tämäkö on niin sanottua sitä hyvää omaa aikaa? En tiedä enää siitä.

Olen aamuisin ollut hyvin väsynyt. Tyttö herää 6-7 välissä, jonka jälkeen imetän tytön vielä sängyssä (lisäaikaa pienille torkuille). Kun tyttö on syönyt, hän käy pyörimään sängyssä ja vaatimaan sängystä alas touhujen pariin. Laskenkin tytön alas leikkimään, sillä mies herää samoihin aikoihin töihin valmistautumaan ja katsoo samalla tyttöä. Tämän ajan torkun kunnes herään miehen lähtiessä käyttämään koiran ulkona ja rupeamme tytön kanssa aamutoimiin. Minulla kestää jonkun aikaa herätä kunnolla, mutta tytön hoidan joka tapauksessa kunnialla. Rakas on niin mielettömän energinen ja aurinkoinen heti aamusta.

Joka aamu mietin: "Tänään nukun päiväunet samaan aikaan tytön kanssa." Ja mitä käy JOKA KERTA. "Nyt vähän tuntuu, etten jaksa tehdä hommia, taitaakin olla KAHVIN AIKA." Taas täyttä höyryä eteenpäin. Kahvi on muuten hyvää ja arjen pelastus ja se oikea oma aika, jolloin annan aikaa omille ajatuksille ja omille jutuille kuten nyt!

Tänä aamuna mies kuitenkin ärähti. Hänen piti lähteä käyttämään koiraa ja minä en ollut saanut itseäni vielä ylös.

HERÄTYS!

Tänään klo. 21 sänkyyn tuli uni tai ei. Kännykkä olohuoneeseen ja kirja vaikka käteen (varma nukahtamiskeino minulle). Tästä on tultava loppu! Näin ollen pitäisi saada vähintää 8 tunnin unet, jotta herään virkeämpänä aamulla. 

Huomenna toivon sanovani: Oikein aurinkoista ja virkeää huomenta! 
  

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Lähellä

Hug a bub

Raskaana ollessani päätin kantaa vauvaa paljon. Uskoin siitä olevan hyötyä kodin askareita tehdessä, koiran kanssa lenkillä ja mikä parasta: olla tosi lähellä.

Olen tutustunut kolmeen kantovälineeseen. Joista ensimmäinen oli Hug-a-bub. Tämän liinan saimme lainaan miehen työkaverilta. Lainassa olikin varmaan 8kk. Kiitos siitä! Alku oli haastavaa, mikä oli odotettavissakin lukemieni tekstien perusteella. Mikä on oikea asento? Onko tämä nyt varmasti turvallisesti sidottu? Miksei vauva rauhoitu liinaan lainkaan? Kärsivällisesti kotona jatkoin pari päivää harjoituksia, pieniä pätkiä kerrallaan. Kun tunsin löytäväni oikean asennon ja typy tuntui viihtyvän, lähdin liinailemaan koiran kanssa. Ensimmäisen kerran kun typy nukahti liinaan olin aivan haltioitunut! Tyttö oli lähellä, kesällä aivan iholla ja minulla oli kädet vapaat. Liinailu jatkui kotona sisällä sekä ulkona: kaupassa, lenkillä, markkinoilla eli missä vain minne keksin mennä. Liinassa sain myös samalla imetettyä missä vain! Myös mies harjoittelujen jälkeen on päässyt liinailun makuun.

Kylmien kelien tullessa kaipasin toisen vaihtoehdon. Halusin kantaa lasta ulkovaatteiden päällä, sillä kantotakkien ym. hinnat olivat taivaissa ja hukun mieheni vaatteisiin (monihan hyödyntää näitä). Selailin nettiä ja olin kahden vaiheilla: tula tai manduca. Molemmat kantoreppuja. En päässyt kotikaupungissa vielä näitä kokeilemaan ja tällä välin ystäväni antoi minun kokeilla kantoreppua, josta en ollut edes kuullut. Wompat. Ihastuin heti! Tämän haluan, mutta millä hinnalla!?

Jatkoin etsintää. Toivoin löytäväni käytettynä repun. Kotikaupugissa sain silloin lainaksi Manducan. Pidin siitä, mutta silti mielessäni siinti Wompat. Kannettiin miehen kanssa molemmat manducalla vuoroin noin 2-3vk.

Manduca
Bongasin puoleen hintaan käytettynä Wompatin. Kesti kuitenkin noin kuukauden ennen kuin saimme tämän käsiimme. Odottavan aika on pitkä, mutta sen arvoinen! Wompat on nyt ollut käytössä 4kk ja jatkuu. Koko sopii noin 1,5vuotiaaksi ja meillä menee varmasti nyt sinne syksyyn. Vielä kun tyttö alkoi nukkua sisällä päiväunia ovat rattaat jääneet lähes kokonaan parvekkeelle odottamaan käyttöä. Ei reitin suunnittelua ulos lähtiessä, ei selkävaivoja ja nautitaan vain läheisyydestä.

Näitä kolmea kantovälinettä miettiessä valitsisin liinan edelleen alkutaipaleelle ja repun noin kuuden kuukauden tienoille: kaikilla kuitenkin oma makunsa. Suosittelen kaikkia mahdollisia kantovälineitä kuitenkin kokeilemaan ennen hankintaa kärsivällisesti. Ne voivat yllättää positiivisesti!

Wompat (pahoitten huonolaatuista kuvaa)
Nyt wompatin kera leikkipuistoon!

Kotoilua sadepäivänä

Aamulla harmitti kun katsoin ikkunasta keliä. Sataa vettä. Päätin eilen, että oltaisi menty tytön kanssa leikkipuistoon pidemmäksi aikaa, mutta en usko neidin vielä niin kauaa viihtyvän sateessa ja itteltäkin puuttuu kunnon sadekamppeet. Niitä siis etsimään. Seuraavana sadepäivänä ollaan varmasti varustauduttu ulkoiluun. Ei se muusta ole kiinni. "Ei olla sokerista tehty!" kuten mamma sanoo.


 
Suunnitelmien muutos! Nautitaan sadepäivästä eri tavalla. Lähdettiin kirjastoon palauttamaan entiset kirjat ja hakemaan uusia. Onhan nuo neidin edelliset kirjat luettu jo moneen kertaan.

Tällä(kin) kertaa lähdettiin matkaan ilman rattaita. Minä rakastan tota meidän kantoreppua! Omistamme Wompat-merkkisen repun pitkän harkinnan jälkeen. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Ei tartte huolehtia hisseistä tai portaista ja saa mennä ilman sen kummempia reittisuunnitelmia. Tämän vuoksi rattaat on ollu parvekkeella jo varmaan toista viikkoa paikoillaan. Ainoa ehto on, että jaksan kantaa laukussa kirjat. Malttia siis lainauspuolella!

Lainatut
Yksi kirja myös äidille!
   Loppupäivä menee kirjoja lukiessa tytön kanssa. Tyttö onkin oikea lukutoukka toisin kuin äitinsä!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Puutalkoot










Mökillä ollessa on pakko miettiä töiden prioriteetit. Hommia on koko ajan, niin paljon kuin jaksaa tehdä, ne ei lopu ikinä, MUTTA aika ei riitä kaikkeen. Varsinkaan pienen tytön kanssa on aika rajallista.

Mietin ajan käytön siis näin:
Tytön nukkuessa olen hommissa ja tytön hereillä ollessa laitamme ruokaa, syömme, vaihdamme vaipat, tutkimme pihamaata, käytämme Pyryn metsälenkillä ja teen hommia paikassa, jonka lähellä tyttö voi rauhassa liikkua ja minä voin hommat hetkessä keskeyttää äiti-ikävän tullessa. Äiti-villitys on nimittäin näinä päivinä kova!
  • Olemme ottaneet ensimmäiseksi prioriteetiksi puutalkoot. Entiset pihalla talvella maanneet puut pilkkeiksi, puhumattakaan aikaisempana viikonloppuna kaadetuista koivusta. Pihalta kuivat halkopinot puuliiteriin ja tuoreet kuivumaan. Kun puut on hoidettu kuntoon keväällä, on kesällä aikaa muuhunkin.

Tyttö tuntuu myös viihtyvän pihalla paljon, mikä on tärkeintä! Riemun kiljahduksia, kovaa ja korkealta! Metsälenkillä Pyryä ulkoiluttaessa tytön nukahtaessa vaunuihin on mieli rauhallinen ja tyyni. Ei ruuhkaa, ei ajatustakaan ulkonäölle, ei melua, lintujen laulua vaan. Kunpa pian pääsisimme takaisin!  


keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Turvallinen tutkimusmatka omalla tontilla pikkuneidille

Jalka alkaa nousta ja neiti alkaa pysyä pystyssä sekä hereillä päiväunien välissä sen verran, että loihditaan mökille leikkipisteitä.

Vauvakeinu: bongasin vauvakeinun, 4€, facebookin kirpputorilta. Toki uusi keinu verottaa vain noin 20€. Silti pysyn terävänä kodinhoidontuen "ansiosta" ja etsin edullista, ehjää ja käytettyä mieluummin. Kunto on hyvä ja narut pitkät (toki tukevaa narua on mökillä aitat  täynnä). Miehellä on jo keinulle paikka kahden valtavan männy välissä, johon hän asentaa kantavan riman. Kuvia asennuksesta seuraa mahdollisesti viikonlopun jälkeen.

Hiekkalaatikko: saimme perhetutulta perinteisen hiekkalaatikon perustusmateriaalit eli ne puiset kehykset. En ole varma sisälsikö paketti muuta, sillä se vietiin syksyllä suoraan mökille aittaan odottamaan kevättä. Paikka niin ikään valittu tarkkaan keskelle mökin touhuja. Hiekkaa on tontti täynnä. Turvahiekan en usko olevan tarpeellista kun maalaisjärki pelaa. Kuka lähtee hiekkaa muutenkaan saarelle tätä varten tuomaan? Hiekkaa?! Suojakankaankin uskon löytyvän aitan kätköistä.

Leikkimökki pihalla jo on. Ikää tällä jo on sekä vaatii jällee hiukan kunnostusta ja siistimistä.

Noin muuten mennään neidin taitojen mukaan tutkien mistä tontti koostuu. Tarkkaillen kevään merkkejä, sisiliskoja metsästäen kiviaidasta ja odottaen onko vielä hyvä ystävämme Rane-rantakäärme on heräillyt uniltaan. Tämä viimeisin ei tosin ole kovin odotettu vaikka Rane itse pelkääkin meitä enemmän kuin me sitä.

Vaaroja tutkimusmatkan varrella tulee mieleen heti yksi epätasaisella maalla opettelemaan kävelevälle neidille. Koirien kuuluu pysyä isännän ja emännän kyljessä niin kaupugissa kuin saaressa. Karvakasamme ei kuitenkaan pysy omalla tontilla vapaana kun lagoton nenä vie päätä pidemmälle. Pyry on ollut mäntyjen väliin viritetyssä vaijerissa, josta lähtee naru. Näin koira on yltänyt hyvin juoksemaan saunan ja mökin väliä kun ikävä tai leikinpuuska yllättää. Itse tällä hetkellä vihaan tätä viritystä kun olen muutamasti suorilta jaloin kaatunut koiran saadessa energiapuuskan ja naru vetänyt jalat alta. Tämä korjataan välittömästi viikonloppuna lyhentämällä narua sekä suunnittelemalla pihaan koira-aitaus. Tämä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan kevään kuluessa. Vinkkejä aitauksen toteuttamiseen otetaan mielellään vastaan?!

Toinen jo koiraankin liittyvä vaara on jo havaittu eli punkit. Pyrystä löytyi viime viikonlopun jälkeen kolme punkkia. Ei suuren suuri saalis, mutta riittää meille.

Toiminta punkkien torjuntaan:

  • Pyry saa tällä viikolla hyväksi todetun korkeintaan 4 viikkoa kerrallaan kestävän kuurin Frontlinea. Paukkauksessa on 3 pipettiä (1pipetti/4vk) ja tämä annostellaan suoraan iholle. Uimaan koira ei saa pariin päivään annostelun jälkeen mennä.
  • Meinasin tämän lisäksi pitää koiran turkin lyhyenä, jotta kiinni jäävät punkit havaitaan nopeammin.
  • Pyryllä on karu kohtalo jäädä sisällä lattialle kun aiemmin saanut olla niin sängyssä kuin sohvalla. Tästä karvakasa ei liiemmin välitä.
  • Ruoho pidetään tietysti lyhyenä
  • Vaatetuksesta sekä punkkitarkastuksista huolehditaan.
  • Meillä on jo puutiaisaivokuumerokotukset otettu ja tyttäremme saa tämän kun on täyttänyt vuoden.
Ei annetta näiden iljetysten kuitenkaan häiritä! Itse en ainakaan malta odottaa viikonloppua halkopinoja kasaten ja pikkuneidin tepastelua pihalla seuratessa!



tiistai 21. huhtikuuta 2015

Auringolta suojaan!


Viime kesänä tytön ollessa alle puoli vuotias, suojauduttiin auringolta vaatteilla ja etsittiin lähes aina varjoisa paikka. Ei sen kummempia.

Nyt kun melkein vuoden ikäisen kanssa viihdytään jo pidempiä määriä ulkona tepastellen, kiikkuen ja hiekkaa syöden, pitäisi miettiä, miten lapseni suojaan auringon vaaroilta. En halua olla kovin hysteerinen asian suhteen, mutta tätä on pohdittava nyt mökkikauden alkaessa, sillä veneellä matkatessakin säteet heijastuvat suoran auringonvalon lisäksi merestä ja vaurioittavat rakkaani persikanpehmeää ja vielä niin valkeaa ihoa.

Ainoat "temput" auringon vaaroilta ovat olleet meillä tällä hetkellä vain vaatetus, tietysti vielä näin viileässä kevätsäässä, hattu sekä Ceben aurinkolasit. Nämähän riittävät pitkälle lukuunottamatta nenänpäätä! Aurinkorasvaa siis kaivataan. Luulen, että kätevin tapa on mennä apteekkiin, jossa alansa tuntevat palvelevat tässä rasvojen sekamelskassa.

Mieluisampi asia sen sijaan on tutkia hattuvalikoimia kesän varoiksi, josta luulen miehenikin pitävän suurena kalastajahattujen ystävänä. Pikaisena löydöksenä tässä jo muutamat internetin ihmeellisestä maailmasta:

Mini Rodinin ananakset

Mini Rodinin Mon Tresor
Papun käpylakki
Tarvelistaan merkattu hattu sekä aurinkorasva. Aurinkoista kevätsäätä!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Inspiraationa lastenvaatteet

Lastenvaatteet inspiroivat takaisin blogin äärelle.

Raskausaikana ajattelin, että tärkeintä lapsen pukemisessa on kunhan lapsella on puhdasta ja ehjää päällä. Värikylläisyys oli vaan plussaa, kaikki värit käy enkä halua lapseni vaatekaapin täyttyvän vain hempeistä sävyistä. Kuinkas sitten kävikään!

Erilaisten blogien, facebookin ja mainonnan kautta päädyin selailemaan arvokkaampien lastenvaatemerkkien sivuja ja yksi silmää ilahduttavista oli Gugguu, johon hurahdin nopeasti. Kuvittelin vaatteet tyttäreni päällä ja ilahduin väriskaalasta sekä selkeistä, jännittävistä leikkauksista. Tuo on pakko saada, ja tuo ja tuo ja tuo!

Millä rahalla? En halunnut käyttää yhteisiä rahojamme "ylimääräiseen hullutukseen". Tein suunnitelman. Myin eteenpäin tytön pieneksi jääneitä vaatteita, joilla sain ensimmäisen summan ja ostettua kauan haaveilemia vaatteita tytölle. Tämän prosessin aikana perustelin miehelleni todella monta kertaa miksi näin arvokkaisiin vaatteisiin haluan sijoittaa rahat. Enhän ite ikinä ole omistanut näin kalliita vaatteita. En raaski, olen pihi.

Tässä siis muutamia syitä myös teille:

  • Kotimaisuus
  • Kestävyys (kankaan laatu, kestää aikaa)
  • Luotettavuus (monien suosittelujen kautta, palautus, reklamointi)
  • Esteettisyys
  • Leikittely (väreillä ja leikkauksilla)
  • Vaatteen arvon säilyminen (myyn tarvittaessa eteenpäin)
  • Miltä vaate tuntuu yllä. Helppo liikkua ja leikkiä.
Mitä tästä aiheutui (muuta kuin tarkkaa kirjanpitoa):
  • Tyttö on siistinä lähtöön ihan minä päivänä tahansa, mihin tilanteeseen tahansa. Leikkiin, mökille, juhliin.
  • En vedä paniikkia jos vaatteille osuu porkkanaa tai mustikkaa, se on vain elämää. 
  • Arvostan jokaista vaatekappaletta aivan eri tavalla
  • Vaatteiden pesumäärät vähentyneet, huolehdin tahranpoistosta mieluummin kuin laitan vaatteen heti pesukoneeseen. Sama koskee muitakin kuin merkkivaatteita, myös aikuistenvaatteita. 
  • Vaatteiden pesu ei ole enää tylsää kun saan pestä ja viikota kaappiin jotain kaunista.
Tässä oli vain muutamia mieleen tulevia esimerkkejä tähän touhuun hurahtamisesta. Vielä sellanen et ihan vaan koska haluun!

Aarrekidin paita

Papun pipo, Ticketin haalari

Gugguun huppari