tiistai 29. huhtikuuta 2014

Mökki kevätkuntoon

Jos oikein muistan niin aikaisempina vuosina harvanoinnit ym. pihatoimet on saatu tehtyä juuri ennen juhannusta. Nyt suurin osa pihasta on kunnossa jo ennen vappua. Omenapuu leikattu, marjapensaat hoidettu, kukkapenkit kitketty, isoin osa pihasta haravoitu (sitä on hullu jos koittaa koko pihan haravoida, haravointilääniä riittäisi loputtomiin). Isännän suvun mökistä olen ottanut omat hommani haltuun ja sain ne hoidettua kunnialla ennen Tontun syntymää. Aikaisempina vuosina saatoin myös puita pilkkoa, mutta nyt kun Tonttu on vielä mahassa, päätin jättää sen homman täysin Isännän tehtäväksi. Mukavaa hommaa, mutta en halua sitä riskiä ottaa, että kirves lipeäisi käsistä. Niin kokenut halkojen hakkaaja en ole.

Marjapensaat, masikkamaa, omenapuu
Kaikki marjapensaat ovat vielä tuoreita. Kaksi karviasta istutettu viime vuonna ja neljä herukkapensasta istutin vuonna 2012. Viime vuonna pensaat tuottivat muutamia marjoja, joten toivon taas vähän lisää tältä vuodelta. Oman maan mansikat ovat todella makeita ja ne ovat tuottaneet todella hyvin. Kaupasta ostettujen jo syötyjen ruukkusalaattien ruukkuja ja yrttejä istutetaan sen verran kuin penkkiin mahtuu. Omenapuu on todella vanha. Puuta on nyt vähintään viiden vuoden ajan joka kevät leikattu reilulla kädellä ja on koko ajan muuttunut parempaan päin. Katsotaan tuottaako puu satoa tänä vuonna vai meneekö ensi vuoteen rajujen leikkausten vuoksi.




Tämän vuoden ensimmäinen valmis puupino vasta tässä...
...mutta lisää tulee. Kuvassa saunan oven vasemmalla puolella vesipiste.
Mökillä käytiin nauttimassa töiden lomassa pienistä metsälenkeistä Pyryn kanssa.

Kummitustalo

Kummitustalossa vielä jäljellä pitsiverhot ikkunoissa
Pirrrteästi palvellen! Tosin ei valitettavasti ole enää toiminnassa. Puhelinkoppi noin sadan metrin päässä mökistä
Seuraava mökkireissu on mullistava, sillä päätettiin, että silloin matkaan lähtee Pyryn lisäksi myös vastasyntynyt Tonttu. Täytyy ottaa vielä paljon asioita selville ennen seuraavaa reissua, jossa loppu raskausaika meneekin mainiosti. Muutamia kysymyksiä herättivät jo nämä pari ensimmäistä viikonloppua mökillä: 
  • hankinnat kodin lisäksi myös mökille: liivit, rattaat, sänky ym.
  • Tontun ja Pyryn sijoitus venematkalla
  • nukkuminen
  • peseytyminen
Hankintoja keretään tehdä toukokuun aikana. Kovin paljon vastasyntynyt tuskin kaipaa kun vaan vatsan saa täyteen, hygieniasta huolehtiminen hoituu sekä löytyy paikka, jossa nukkua. 

Ei oteta kuitenkaan suurempaa stressiä tai ei ainakaan tarkoituksella, sillä asioilla on tapana järjestyä. Muistisääntönä: kyllä sitä ennenkin pärjättiin! Tällä mökillä on vielä ylellisyyksiä. Nimittäin sähköt ja vettä tulee mökissä tupaan sekä erillisen saunarakennuksen eteen. Kaivovesi ohjataan letkulla saunassa sijaitsevaan pataan, jossa vesi lämmitetään ja sekoitetaan kylmän veden sopivaksi vatiin pesuvedeksi.

Rantapallo 36+5
Nyt tiistaina tuli täyteen 37 raskausviikkoa mikä merkitsee sitä, että Tonttu on täysiaikainen. On siis lupa tulla ja jos voisin asiaan vaikuttaa niin antaisin piankin häädön tästä yksiöstä! Tonttu tuntuu puolestaan viihtyvän mahassa vielä todella hyvin ja kun esikoinen on kyseessä epäilen, että pitkäksi menee. Olo on myös vielä niin hyvä, että jos kotona ei olisi niin paljon valmisteltavaa ennen Tontun tuloa olisimme varmasti loppuviikon taas mökillä.

Nyt ei auta muu kuin paiskia hommia kotona ja malttamattona odotella Tontun tuloa, jotta koko perhe pääsee nauttimaan taas mökin rauhasta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti